Oletko ajatellut luoda uraa kannustavassa ympäristössä, jossa asiat etenevät ja ammattitaitoasi arvostetaan?

Meillä Ecowaltilla se on mahdollista. Tarjoamme mielekkäitä ja monipuolisia työtehtäviä vaihtuvissa työympäristöissä. Tarjoamme mahdollisuuden päästä työskentelemään eri puolella Suomea, täten näkemään ja kokemaan uutta, mitä ei välttämättä muualla pääsisi kokemaan. Meillä pääset kehittymään alan erikoisosaajaksi sekä etenemään työtehtävissäsi. Sinulla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan työhösi ja tuleviin projekteihin.

Toimintamme kulmakiviä ovat turvallinen työympäristö, hyvä työilmapiiri, luotettavuus ja ammattitaitoisuus. Olemme vastuullinen työnantaja ja meille henkilöstömme on tärkein voimavaramme, mistä huolehdimme parhaan taitomme mukaan. Tarjoamme työntekijöillemme myös hyvän työterveydenhuollon.

Arvostamme ammattitaidon, pätevyyden ja luotettavuuden lisäksi myös sisäistä motivaatiota sekä yrittäjähenkisyyttä, johon tarjoamme henkilöstöllemme hyvät puitteet ja kannusteet. Uskomme me-henkeen ja pyrimme vaalimaan sitä. Juhlistamme yhdessä, esimerkiksi onnistumisia erinomaisesti sujuneiden projektien jälkeen yhteisen tekemisen merkeissä.  

Työtehtävissä pääset osallistumaan esimerkiksi ekologisiin ja vaativiin teollisuuden asennus-, huolto-, venttiili-, hitsaus- ja rakennusprojekteihin. Kunnianhimoisille, vastuuta pelkäämättömille ja parhaille osaajille tarjoamme vastuuta ja etenemismahdollisuuksia tiiminvetäjäksi, työnjohto- ja päällikkötason tehtäviin oman vastuunkantokyvyn mukaan. Tarjoamme myös opiskelijoille hienoja mahdollisuuksia. Etsimme lisää uusia teollisuuden ammattiosaajia kasvavaan tiimiimme. Tutustu lisää tästä, millaisia uramahdollisuuksia Ecowaltilla on tarjottavana juuri sinulle!