Maria Aartolahti 03.06.2021Uutinen 0 Uudistunut logommeMe Ecowaltilla olemme iloisia voidessamme julkistaa uuden näyttävän ja aiempaa paremmin arvojamme – luotettavuutta, vastuullisuutta, ammattimaisuutta ja kumppanuutta – kuvaavan logomme. Logon uudistus on luonteva seuraava askel yrityksen nimenmuutoksen jälkeen.Uudistuneessa logossamme on havaittavissa linjakkuutta ja liikettä. Keskellä oleva kiintoavain ja vääntöliike viittaavat ammattimaiseen työn tekemiseen ja laadukkaaseen työn jälkeen. Vihreä väri ja puun lehti puolestaan ilmentävät ecowalttilaisten palavaa halua olla mukana kumppaneidensa kanssa jälleenrakentamassa vastuullisempaa ja ekologisempaa tulevaisuutta.Uuden logomme suunnittelussa kuunneltiin henkilöstön mielipiteitä ja ideoita. Logon muotokieli sai inspiraationsa suomalaisesta koivun lehdestä ja kiintoavaimesta. Olemme ylpeitä pohjolan luonnosta ja arvostamme ahkeraa ammattimaista työntekoa, joten nämä kulminoituvat uudessa logossa. Jatkossa uuden logon tulet löytämään sieltä mistä meidätkin eli työmaiden lisäksi myös esimerkiksi verkkosivuiltamme, sosiaalisesta mediasta ja uutiskirjeistä.Tutustu uudistuneeseen palveluvalikoimaamme tästä.